Thunderstruck II

By:-

Thundetstruck II on Microgamingin päivitys vanhaan Thunderdtruck ykköseen. Tätä peliä pääset pelaamaan min 0,30 euron panostuksella ja luonnollisesti uudemmasta pelistä löytyy myös ne vanhasta versiosta puuttuneet automaattikierrokset. Jos vanhassa versiossa oli vain 9 voittolinjaan niin kakkososassa on sitten hieman enemmän, 243 ja maksimivoittokin on kasvanut 2,4 miljoonaan kolikkoon! Symboleista paras on Thunderstruck II-logo, jonka viisi symbolia antaa 1000 kolikkoa, toisena tulee sitten Thor, joka antaa viidellä symbolilla 500 kolikkoa. Voitot maksetaan vasemmalta oikealle. Grafiikoiltaan peli on selkeä parannut edeltäjäänsä, myös sen RTP on noussut paremmalle tasolle. Thunderstruck II on ollut alusta alkaen, eli vuodesta 2010 todella hyvässä maineessa ja sitä on pelattu paljon.

Thunderstruck II bonus

Tämänkin pelin salaisuus ja suuret voitot piilevät vapaakierroksissa. Mutta pohjoisen myyttiset jumalat tuovat arvonsa esille kunnolla pelin bonusosiossa. Lisäksi pelissä on The Wildstrom eli myrsky mahdollisuus koska tahansa pelatessa – myrsky nimittäin muuttaa satunnaisen määrän rullista wildeiksi, luonnollisesti jos kaikki viisi rullaa muuttuvat- tulee pelaajalle massiivinen voitto.

Thunderstruckin kaikki neljä jumala symbolia mahdollistavat vapaakierroksia, kolmella Thorin vasadan bonussymbolilla pääsee eteenpäin.

Valkyria

Tämä on ensimmäinen avattavista jumalista, jonka saa kolmella vasara scatterilla ja sitä kautta 10 vapaakierrosta 5x kertoimella. Hyvällä onnella vapaakierrokset voi uudelleen käynnistää uusilla scattereillä.

Loki

Toisena avattava bonusjumala on Loki. Sitten kun pelaaja on saanut Hall of Spins toiminnon vähintään 9 kertaa, on Loki toiminnallisuus avattuna. Loki antaa 15 vapaakierrosta ja Wild Magic ominaisuuden mikä muuttaa keskimmäisen rulla wildiksi.

Odin

Sitten kun Hall of Spins eli vapaakierroksia on tullut 10 kertaa, vapautuu Odin. Odin tarkoittaa jo 20 vapaakierrosta ja Wild Raven ominaisuutta. Odinin korppi ominaisuus muuttaa symboleita 2x ja 3x kertoimiksi satunnaisesti ja jos niitä tulee kaksi, on kerron 6x

Thor

Tässäkin pelissä Thor on voimakkain jumalista ja Thorin avaamiseen täytyy pelaajan päästä vapaakierroksille 15 kertaa ja sitä kautta saada Thor vapaaksi ja 25 vapaakierrosta ja nyt tuleekin Rolling Reels ominaisuus. Näillä kierroksilla jokainen peräkkäinen voitto nostaa kertoimet jopa 5x. Tämän jälkeen, kun kaikki jumalat ovat vapaina, pelaaja itse saa valita bonusvaihtoehtonsa.

Peli muistaa minne jäit, joten sinun ei tarvitse yhdellä pelikerralla päästä loppuun asti, vaan voit palata pelin pariin vaikka seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla.

Thunderstruck II pelin jackpot (maksimivoitto)

Thunderstruck II pelissä ei ole varsinaista jättipottia tai mitään progressiivista voittoa, mutta tässä pelissä voit voittaa massiivisen 2,4 miljoonan kolikon potin! Peliä on myös mukava pelata, koska sen volatiliteetti lupailee kohtuullisesti voittoja kierrosten aikana, eikä se vaadi niin pitkää kärsivällisyyttä pelaajalta. Tuo pääpotti muuten tarkoittaa 600 000 euron päävoittoa maksimipanoksella.

Thunderstruck II tabletissa ja mobiilissa

Thunderstruck II on vanhan pelin uusinta painos ja tämä versio toimii sitten jo aivan yhtä hyvin mobiilissa kuin tietokoneella ja kaikki vanhan Thunderstruckin ystävät pääsevät nyt pelaamaan pelin uutta versiota suoraan myös mobiilissa, joten ei ihme, että pelin on ollut pelaajien keskuudessa todella suosittu.

Pohjoinen mytologia iskee jälleen, Valkyria, Loki, Odin ja Thor ovat jälleen pelissä mukana ja eritoten pelin bonusvaiheessa. Thorin vasara scatterinä ja Thunderstruck logo wildinä ovat selkeitä parannuksia vuoden 2004 versioon, aivan kuten koko peliä aina ääniin ja itse pelattavuuteen saakka. Peli on varmaa Microgamingin laatua.

Pelissä on melkoisesta ominaisuuksia, jotka tekevät pelistä mielenkiintoisen ja sellaisen, minkä pariin palaa mielellään aina uudelleen. Kaikkien neljän jumalan vapauttaminen ja bonuspelien mahtavat voittomahdollisuudet tekevät tästä pelistä todella mielenkiintoisen, unohtamatta tuota 2,4 miljoonan kolikon voittomahdollisuutta. Pelin äänimaailmakin on sopivan ”tumma” tällaiselle pelille. Suosittelemme.